Wednesday 17 February 2010

Pienet sisustusprojektini osa 2


Eteisestä maalasin ekaksi toisen seinän helmiäislasyyrilla ja myöhemmin myös toisen. Nyt olen miettinyt, että voisin maalata muut "valkoiseksi" jääneet seinät VALKOISIKSI ja jättää vain ensimmäisen helmiäisseinän esille. En ymmärrä miksi tuossa vikassa kuvassa näyttää, että listan vierusta olisi sininen tai tummempi, sillä ei se kyllä ole.Tarttuukohan normaali seinämaali helmiäislasyyrin päälle normaalisti, niinkuin muidenkin seinämaalien päälle? :o

Tämä tunnearvoinen lipasto ei valitettavasti sopinut enää sisustukseeni värinsä takia, mutta en olisi siitä kokonaan luopunutkaan. Mietin pitkään, että haluan maalata sen valkoiseksi. Sitten arvoin valkoisen ruskean ja jopa lähes mustan väliltä jonkin aikaa. Päädyin lopulta mustaan Ikean mustaan kuultomaaliin, joka näyttää 1-2 kerroksen jälkeen vielä ihan ruskealta. Tykkään lipaston väristä nyt, mutta silti mietin välillä, että miltä se näyttäisi valkoisena.

Uudessa keittiössä oli minun silmääni aivan kamalat kahvat, nuo ylemmässä kuvassa näkyvät mustat siis. En voinut sietää niitä ja melkein mikä tahansa olisi kelvannut mielummin. Tilasin eBaysta halpaan hintaan uudet hieman romanttisemmat kahvat ja vaihdoin ne tilalle. Valitettavasti en löytänyt ihan sellaisia, mitkä haluaisin (mun serkulla korttelin päässä oli melkein sellaiset ja sen mielestä ne on kauheet mummokahvat), mutta nämä kelpasi hyvin noihin mustiin verrattuna :)


Kas kas. Keittiö oli muuten myös vaaleansininen tässä asunnossa, niinkuin olohuone. Yak! Myöhemmin olen huomannut, että wc:ssä valkoisen maalin alla olisi sinistä...ja eteisen valkoisen maalin alta kurkistaa myös joku siniharmaa sävy + talon porraskäytävä on sininen. Huomasin myös, että kerman väriseksi maalatut keittiön kaapistot, ovat myös olleet vaaleansiniset. Siis apua!! Mikäköhän sen asukkaan lempiväri on oikein ollut? :D Mä mietin alussa, että jättäisin yhden seinän keittiöstä vaaleansiniseksi, mutta sen muutaman kuukauden mitä ehdin tuota väriä tuijottamaan sai mut vihaamaan sitä, joten vedin kaiken valkoiseksi.



Tämän peilin ostin muutama vuosi sitten Tukholmasta. Valitettavasti tuo kultainen väri ei enää sopinut mun asuntoon, vaikka kiva olikin. Mieitn mustan ja valkoisen välillä ja päädyin lopulta helmiäsien valkoiseen maaliin, jonka ostin Askarellista muutamalla eurolla. Päivitetty peili sopii paremmin asuntooni.


Ruokapöydän etsiminen muodostui hankalaksi varsinkin, kun se piti löytää mahdollisimman nopeasti ja sopivalla bujetilla. Muutaman kivan löysin, mutta yksi haaveitteni kohde ei vaan olisi millään mahtunut järkevästi keittiööni. Niinpä päätin, että ostan Ikeasta käsittelemättömän erittäin halvan koivuöydän, jonka maalaisin. Tämä kelpaa minulle hyvin  siihen asti kunnes löydän sen jonkun ihanan pöydän tilalle :) Maalasin pöydän samalla Behandla-maalilla, jolla maalasin lipastonikin, mutta pieni kommelluskin tässä kävi...:D Eli en ollut pessyt ilmeisesti? tarpeeksi hyvin maalipensseliä ja sen takia pöytään tuli pieniä pilkkuja ja vähän hileitä helmiäislasyyrin jäljiltä. Hileet on kyllä lähtenyt jo aika hyvin pois :D Seuraavan kerran aion kokeilla puuvahaa, kun teen vastaavanlaista projektia. Mä en tiedä miksi mulle pöydästä mieleen joku Ski-ravintolan pöytä, mutta tykkään siitä kuitenkin :D

9 comments:

Kaisa said...

IHANA lipasto! :) saattais olla valkosena kyllä melko kiva ;) tulipa itsellekin kamala sisustus/muutosvimma..

Pipari said...

Mä veikkaan, että vanhan asukkaan lempiväri oli punainen.

Beanna said...

Kaisa: Kiitti - vois tosiaan! =) Ehkä joskus maalaankin sen... tota tummaa tuskin saa enää hiottua niin hyvin pois, että vois laittaa läpikuultavaa valkoista, eli sit vaan peittävällä valkoisella ja uudet nupit on myös etsinnän alla :)

Pipari: Oot niin nero!<3 Tai sit tässä asui ennen kala :D

Jenah said...

ootko tossa kämpässä vuokralla vai ootko ostanut sen?

Alma said...

Tuo vaaleansininen on joku vanhojen talojen väri! Omassakin vanhassa kodissa oli nimittäin mm keittiössä yksi seinä juuri tuollainen sinertävän harmaa. Itse väristä kyllä tykkäsin.:)

Soile said...

Tuo sinun pöydän väri on tosi kiva, katselin sitä väriä ihaillen jo silloin siinä sinun Kynttilänjalka-blogikirjoituksessa:)

Pipari said...

;D

Elisa LPP said...

Kylläpäs olet jaksanut kivasti tuunata!
Voikun olisi energiaa tällaiseen, juuri näiden pikkuisten inspisten takia luenkin blogeja :)
Itse olen lähinnä niin laiska, että myyn vanhat ja ostan tilalle uutta *punastelee*
Hyi, minua!

Beanna said...

Jenah: Vuokralla oon :)

Alma: Se väri on ihan kiva ja olin jopa suunnitellut, että jonkun seinän maalaisin juuri tuollaiseksi, mutta kun sitä oli liikaa, niin kyllästyin siihen alta aikayksikön :D

Soile: Mäkin tykkään siitä, se on tosiaan Ikean Mustalla Behandla-maalilla maalattu, pitäis vielä ehkä laittaa toinen kerro, mutta mietin, että tuleekohan siitä liian tumma sitten... :)

Pipari: =)

La Petite Princesse:
Mäkin oon muuten aika laiska, mutta sit mulla on just kaikkia pikkuprokkiksia välillä, kun näpertely on niin kivaa :D Haluisin kyllä olla ahkerampi ja käydä etsimässä hienoja huonekaluja esim. kierrätyskeskuksesta tai huuto.netistä, joita vois sit tuunata :)