Wednesday 24 March 2010

B&W breakfast


Kahvia, joka tosin  kuvan oton jälkeen tosin muuttui maitokahviksi ja maitorahka-raejuusto-banaanisekoitusta.
Tässä edellisen kyselyn tulokset. Sain kyselyäni koskien kommentin, jonka mukaan kysely eriarvoistaisi ihmisiä ja minun olisi pitänyt laittaa kaikki Helsingin alueet mukaan kyselyyn. En uskonut, että kukaan voisi loukkaantua kyselystäni, mutta jos joku muukin ihmetteli, miksi kyselyssä oli mukana vain nämä alueet, niin selvennän hieman. Eli halusin tietää kuinka moni "naapurini" lukee blogiani, mutta en halunnut silti paljastaa missä itse asun tarkalleen. Aluksi taulussa oli vain 5 aluetta sitten 20, siitä karsin ne kahteentoista, ettei listasta tulisi kilometrin pituinen. Suurin osa näistä aluieista on myös alueita, joilla liikun useiten, joten kyse ei ollut todellakaan eriarvoistamisesta :)

Yllätyin positiivisesti vastausten määrästä, sillä tosiaan en uskonut niitä näin paljoa tulevan, kun kysely oli suunnattu vain (mahdolliselle) osalle lukijoista. Hauska tietää myös oman asuinalueeni lukijamäärä.

Nyt haastankin kaikki rohkeat paljastamaan anonyymisti tähän kommenttiboxiin asuinkadunnimen ja pitkiltä kaduilta myös katunumeron sekä Helsingin ulkopuolelta lukevilta myös kaupungin! Google Analyticsin kautta näen kyllä kaikkien blogissa vierailevien kaupungit, mutta sen tarkemmat alueet kiinnostaa erityisesti.

Tän verran kehtaan nyt olla utelias, kun niin vähän mä tiedän suurimmasta osasta mun lukijoista ;)

MISSÄ SINÄ ASUT? :)

68 comments:

Anonymous said...

Otavantie 5, Lauttasaari :)

(Kai tämä nyt meni anonyymisti, iih :D)

Anonymous said...

Kouvola. Haaveissa unelmieni Helsinki. Pelastakaa joku minut?

- M

Anonymous said...

Pitkänsillanranta on tämän anonyymin osoite :).

Anna A. said...

Turusta käsin luen blogiasi :)

Anonymous said...

Kuopio ja Jyväskylä löytyy täältä päästä(viikot Kpo opiskelemassa, vkl Jyväskylässä "kotona"), kadun nimiä en tähän viitti heittää kun vähän turhan helppo yhdistää minuun... (:

Anonymous said...

Turku, yo-kylä

Anonymous said...

Oulu;)

Anonymous said...

Pori :)

Anonymous said...

Tampere.

Anonymous said...

Viikot opiskelujen parissa Kouvolan Käpylässä, viikonloput ja lomat kotona Espoon Leppäsillassa :)

Mielenkiintoinen kysely, uteliaisuus kunniaan!

Anonymous said...

Santakuja, Ruoholahti ;)

Anonymous said...

Kajjjaani !

Anonymous said...

Tilkankatu, Helsinki

Anonymous said...

Rovaniemi, Ratakatu :)

Anonymous said...

länsi-pakila

Anonymous said...

porist mäki luen. (:

Anonymous said...

Runeberginkatu, Helsinki!

Ja toden totta piiitkä katu, mutta en nyt laita numeroa ;)

Anonymous said...

Pori :-)

Anonymous said...

Hyvinkää ja välillä Lahti :)

Anonymous said...

Kaarina

Anonymous said...

Tampere!

Anonymous said...

Merimiehenkatu, Helsinki!

Anonymous said...

Käpyläntie kuittaa :)

Anonymous said...

Porvoonkatu, Helsinki

Anonymous said...

Siltasaari, katu jääköön kertomatta :)

Alma said...

Mäkään en nyt ihan ymmärrä miten tuo kysely eriarvoisti lukijoita? Vähnä sama, kun kysyisit blogisi lukijoiden ikää haarukalla 20-25, 25-30, niin sekin voisi olla teini-ikäisten eriarvoistamista. No, monet asiat monia aina ärsyttää.:)

Anonymous said...

munkkisaarenkatu :)

Anonymous said...

Turku/Kaarina

Anonymous said...

Melkonkatu, Lauttasaari

Anonymous said...

Iloisten ihmisten Karjala, Lappeenrannasta seurailen blogiasi. :)

Anonymous said...

Genova, Italia

Anonymous said...

Kapteeninkatu :)

Anonymous said...

Kapteeninkatu :)

Anonymous said...

Pori!

Anonymous said...

Ruoholahdenkatu (:

Anonymous said...

Turun itäinen keskusta eli tuomiokirkon takapiha

Anonymous said...

Rovaniemi, Rovakatu

Anonymous said...

Turku, Nummenranta :)

Anonymous said...

Pukinmäki

Anonymous said...

Kauppalantie, Etelä-Haaga. :)

Anonymous said...

Pengerkatu. Eli blogiasi luetaan Kalliossakin ;O)

Anonymous said...

Iisalmi... Kaupungin mainoslause on Iisalmi - aina uusia ilonaiheita! Mua naurattaa tää joka kerta, so not true!! ;DDD

Anonymous said...

Hietalahdenkatu :)

Anonymous said...

Tapiola, Espoo

Anonymous said...

Kuopion keskusta.

Anonymous said...

kokkola :)

Daphnion said...

Maunuksela, Mikkeli :)

omppu said...

Espoo

Anonymous said...

Lontoo

Anonymous said...

vantaa

Anonymous said...

Grani

Gemma said...

Sammonkatu, Tampere

Anonymous said...

Köynnöskuja, Vantaa

Anonymous said...

mechelininkatu ja numero pysyköön salassa :-) !

Anonymous said...

Tarkk'ampujankatu (Hki)

Camilla said...

Vielä muutama viikko sitten olisin sanonut Tampere, peltsu, mutta nykyistä kaupunkia en voi kertoa, sillä tämä on niin pieni paikka, että kaikki tunnistaa. ;)

Anonymous said...

United Kingdom

Anonymous said...

Eastbourne, Englanti

Anonymous said...

Haukilahti, Espoo

Anonymous said...

Tehtaantie, Tampere

Anonymous said...

Iso Roba

Anonymous said...

Tampere!

Anonymous said...

Hyvinkää

Anonymous said...

Väinämöisenkatu, 00100 Hki

Ocean said...

Laivalahdenkaari, Helsinki. :)

Anonymous said...

Eerikinkatu, Kamppi. :)

Anonymous said...

Mariankatu, Kruunuhaka, Helsinki

Anonymous said...

Ex Hki, now Rmki. Someday back.